Jenni
Jenni Häkkä
Fysioterapeutti, Pilatesohjaaja, Pilates Reformer ohjaaja, Spiraalistabilaatio -ohjaaja, Hypopressive (By Marcel Caufriez) -ohjaaja, Tanssipedagogiikan erikoistumisopinnot -suorittanut, Personal Trainer (FAF), Fascia -terapeutti, Menopause coach, Urheiluhieroja, Master of Sports (2027).
Olen naisten terveyden asiantuntija. Äitiys- ja lantionpohjan fysioterapeutti sekä tules fysioterapia osaaja, erikoistumisalueena lantionalueen ongelmat. Olen myös Urheiluhieroja ja Personal trainer sekä kahden mahtavan nuoren äiti. Oma lajitaustani on showtanssissa, minkä saralla olen aikanaan työskennellyt erilaisissa showproduktioissa ympäri Espanjaa ja Kyprosta. Nykyään tanssin lisäksi harrastan monipuolisesti kaikenlaista liikuntaa: voimaharjoittelua, juoksua, pilatesta, joogaa, hiihtoa, lumilautailua ja laskettelua sekä luonnossa reippailua ja uusimpana intohimonkohteenani on lisäksi HYROX-treenit.
Liikunta-alalla olen ollut jo vuodesta 1998 lähtien ryhmäliikuntaohjaajana, ja sillä tiellä ollaan edelleen. Oma innostukseni pilatekseen alkoi 26 vuotta sitten oman selkävammani kuntouttamisesta, ja mattopilatestunteja olen ohjannut jo vuodesta 2005 lähtien. Laitepilatekseen hurahdin vuonna 2016 Espanjassa, jossa olen käynyt Reformer-laitepilateskoulutuksen. Tanssi ja Pilates ovat toimineet vankkana pohjana lantion- ja keskivartalon toiminnan ymmärtämisessä sekä tuoneet kattavan liikepankin sekä selän kuntouttamiseen että raskaaseen voimatreeniin.
Yksilövalmentajana ja Personal Trainerinä olen kouluttautunut ja työskennellyt vuodesta 2005 lähtien. Fysioterapeutiksi opiskelin 2,5 vuodessa pikavauhtia valmistuen vuonna 2017. Tällöin tiesin jo, että haluan erikoistua ja kehittyä naisten terveyden asiantuntijaksi. Mielenkiintoni lantionseudun ja lantionpohjan fysioterapiaan alkoi omien lasten jälkeen omasta vatsalihasten erkaumakuntoutuksesta, minkä myötä olen oppinut ymmärtämään keskivartalon ydintuen aivan uudella tasolla. Olen vuosien varrella kouluttautunut monipuolisesti sekä liikunnan että lantionpohjan- ja äitiysfysioterapian saralla lastenfysioterapiakoulutuksia myöten. Viimeisimpinä vuosina olen kouluttautunut erityisesti Espanjassa lantionpohjan fysioterapian ja raskauden ajan manuaalisen terapian sekä liiketerapian ja menopaussi-ikäisten naisten terveyden saralla ja teen parhaillani Master of Sports -opintoja.
Fysioterapiassa hoidan asiakkaitani kokonaisvaltaisesti ja erittäin yksilöllisesti liiketerapialla sekä faskiakäsittelytaidoilla. Työssäni käytän aina diagnostista ultraäänilaitetta. Se on huippuluokan apuväline, jonka avulla näemme tarkasti lantionpohjan toiminnan, vatsalihasten aktivoitumisen sekä mahdollisen erkauman tilanteen. Erityisosaamiseni naisten fysioterapiasta takaa, että saat asiantuntevaa ja täysin yksilöllistä hoitoa naisen elämän eri vaiheissa.
Opetan, kuntoutan ja valmennan ammattitaidolla ja kokonaisvaltaisesti koko isolla sydämelläni,
Jenni
Ota yhteyttä
Kirjoita viesti Jennille.
Varaa aika
Varaa aika fysioterapiaan tai valmennukseen.
Hinnasto
Katso Fysio Femeninan palveluhinnasto.